Politiikka Reilu peli Työttömyys

Vappuaaton pamfletti

Huhtikuu vie viimeisiään, joten on aika tehdä yksi nega päivitys ennen keltaista toukokuuta. Sanotaan, että pitäisi olla hiljaa, jos ei ole mitään kivaa sanottavaa. Enimmäkseen totta. Joskus ei.

Tein kenties kamalan virheen, kun aloin seuraamaan politiikkaa intensiivisesti. Se tapahtui sen jälkeen, kun kuulin aktiivimallista.

Itseäni aktiivimalli ei varsinaisesti koske, koska olen aktivoitunut jo reilu vuosi sitten omaehtoisesti. Silti tilastoidun nyt aktiviimalli-aktivoituneeksi. Ihanaa? Ei ole, se on raivostuttavaa.

Raivo ja lamaannus tulee takautuvasti. Se tulee työttömien niputtamisesta, häpäisemisestä, tyhmänä pitämisestä ja arvottomaksi tekemisestä.

Reilu vuosi sitten aloitin omaehtoisen opiskelun. Vasta saatuani opiskelupaikan ja hyväksynnän asialle, kuulin että omaehtoisilta kulukorvaus leikattaisiin juuri vuoden 2017 alusta pois. Kaikilta, olipa ansiosidonnaisella tai työmarkkinatuella.

Tämä tehtiin ihan hissukseen, ja koska asiaa koskevia ihmisiä ei ole niin paljon kuin aktiivimallissa, homma meni hallitukselta läpi kuin sukka pesukoneen poistoputken mustasta aukosta. Kohdallani kyseinen kulukorvaus olisi juuri korvannut kulut. Työmarkkinatukeen suhteutettuna vähennystä noin 25 %. Kiitos siitäkin ”kannustinloukun” poistamisesta. Toisaalta, ehkä olen ahne, pitäisi olla iloinen, että joku kansanedustaja saa tuollakin säästöllä palkkaansa korotettua.

Vihaan sanaa kannustinloukku. Miten olisi vaan kannustin. Perusturva ja sen päälle tienatut. Paskapuhetta, että suurin osa jähmettyisi paikalleen möllöttämään. Jos ei tarvitse huolehtia siitä, että syystä tai toisesta tulee karenssi, voi keskittyä innovoimaan eikä itkemään.

Olin aktivoitunut jo aiemmin ja paljon. Hullun innolla hain työllisyyskursseille ja lopulta ihan laadukkaalle pääsinkin, missä oli ICT-alan osaajia ja tein työharjoittelun ei-kaupallisessa paikassa, jossa ei ole varaa oikeisiin työntekijöihin. Silti se oli kivaa, silloin. Kävin vapaaehtoisesti Uratehtaalla – tai ”laittomasti”, koska se on korkeakoulutetuille, enkä ollut sitä.

Tein kivan netti-cv:n, avoimia hakemuksia. Tein jopa metsässä (Jo ennen Susanna Kosken metsään katsomisvinkkiä) hauskan työnhakuvideon. Kaksi versiota, toisessa käytin klassista musiikkia, toisessa Arttu Wiskarin ”Sirpa” -kappaletta ja harkitsin jopa pyytäväni artistilta lupaa käyttää kappaletta työnhaussa.  Sitten tajusin, että mitähän v… – itsensä brändäämisellä työnhaussa on rajansa.

Tätä ennen tein suurimman aktivoitumisvirheeni. Oli kova yrittäjyyshypetys työttömille ja Pirkanmaalla pyöri non-stoppina yrittäjyyskursseja Te-keskuksen järjestämänä.

Tässä tapauksessa on ainoa kerta, kun voin vilpittömästi kehua itseäni hyväksi kirjoittajaksi. Olen hyvä yritystukihakemusten kirjoittaja. Miten ihmeessä muuten silloisilla spekseillä olisin saanut lainan Finnveralta? Voisin alkaa yritystukihakemusten konsultiksi, siinä olen ilmeisen taitava.

On edesvastuutonta, että työttömiä kannustetaan nyt aktiivimallinkin vuoksi yrittäjiksi. Yrittäminen sinänsä on hyvä juttu. Jos on asiakkaita. Paljon. Maksavia. Puhun nyt pien- ja keskisuurista yrittäjistä, suuryrittäjistä en sano mitään.

Mitä aktivointimalli aiheutti jo aktivoituneelle? Uusia ajatuksia. Esimerkiksi ajatuksia opintojen lopettamisesta, koska tulevaisuudenusko kärventyi politiikan seuraamisesta. Kävipä mielessä jopa avioero, silloin saisin asumistukea ja toimeentulotukea. Jos hallitus miettii, miten saada rahat pois heikoimmassa asemassa olevilta, on kai kohtuullista, että mietintä alkaa kulkea toisinkin päin. Suurpääoman haltijoilla sitä sanotaan verosuunnitteluksi, toisessa päässä tukien väärinkäytöksi. Horjahtaminen syrjäytymiseen on hiuksenhieno. Tähänkö hallitus pyrkii? Siihenkö Suomella on varaa.

Vielä en luovu hyvästä opiskelupaikastani enkä eroa hauskasta miehestäni. Hallitus. Jospa sillä tulisi eroajatuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.